17.1.2014

Välimatka on todellinen ongelma

Rakas, kallis isänmaamme on suuri maa. Täällä välimatkat ovat olleet pitkiä ja uskallan epäillä, että ne eivät ainakaan lyhene.

Ongelmia välimatkat aiheuttavat monellakin tavalla. Terveyskeskus, verotoimisto, Te-toimisto, sairaala, kauppa, työpaikka jne. ovat yhä pidemmän matkan päässä.

Virkamies ihmettelee

Te-toimiston johtaja ihmetteli taannoisessa tapaamisessamme työttömien haluttomuutta asioida yli 50 kilometrin yhdensuuntaisen matkan päässä. Tosin lähes samaan hengenvetoon hän kiitteli Te-toimiston muutosta, joka mahdollistaa sähköisen asioinnin, videoneuvottelut ja nopean puhelinpalvelun.

Tottahan tuossa on toinen puoli, ei siinä mitään. Kuitenkin työttömälle pitkä matka on todellinen ongelma. Julkiset liikennevälineet kulkevat harvoin ja varsinkaan sopivien aikataulujen mukaisesti. Oma auto on ylellisyyttä, varsinkin toimiva sellainen. Peruspäivärahalla on matkalla suhteellisesti enemmän pituutta kuin Te-toimiston johtajalle.

Koulupudokas on laiska

Koulupudokkaiden määrä tullee nousemaan entisestään välimatkan vuoksi. Ja kyllä minä ymmärrän. Nuori hakeutuu kouluun, johon ei välttämättä aidosti omaa edes kunnon kiinnostusta. Aamuherätys illanvirkulle teini-ikäiselle on tarpeeksi vaikea, vaikka asuisi koulurakennuksessa puhumattakaan siitä, että 17 vuotias joutuu heräämään aamulla ennen kuutta, jotta ehtisi yhdeksäksi opinahjoon, josta pääsee kotiutumaan vasta illalla myöhään. Vähempikin puuduttaa mieltä ja vie motivaatiota, vaikka ei varsinaisesta laiskuudesta olisi tietoakaan.

Henkinen vai maantieteellinen etäisyys?

Eli ymmärrykseni mukaan nyt tapahtuu ja on tapahtumassa jo ennestään, käytännössä muuttumattoman, maantieteellisen haasteen vaikutusten lisääminen.

Kansalaisen kannalta välimatka ei tuo säästöä, jonka merkitys olisi hänelle tärkeä. Viraston, työpaikan tms. sijainti kaukana, usein hankalankin välimatkan päässä lisää tyytymättömyyttä eli vähentää onnellisuutta.

En väitä, että yhteiskunta on vastuussa yksittäisten ihmisten onnellisuudesta määräänsä enempää, mutta väitän, että yhteiskunnan päättäjien tulisi kuunnella kansalaisten mielipiteitä ja ottaa päätöksen teossa huomioon niitä seikkoja, jotka lisäävät kansalaisten onnellisuutta.

Aika ajoittain välimatkan lisäksi on havaittavissa myös etäisyyden kasvamista. Keskitetyissä kauppakeskuksissa, virastoissa, oppilaitoksissa jne. jäävät toiminnasta vastuulliset henkilöt etäisiksi. Heidän puhelinnumeroitaan ei löydä, heidän kasvojaan ei tunnista ja ennen kaikkea he ovat kadottaneet kosketuksen asiakkaisiinsa.

Itse olen asemassa, jossa en suurestikaan voi vaikuttaa tähän(kään) ongelmaan, mutta ainakin jotain yritän. Työssäni tällä hetkellä olen käynnistämässä koulutusta paikkakunnalle, jossa peruskoulun jälkeiseen opiskeluun on mahdollisuus vain lukiossa.

Tämä on pieni teko kokonaisuudessa ja koskettaa vain 15:ta ihmistä, jotka ovat työttömiä, kouluttamattomia tai muuten vain työuran risteyskohdassa.

Miten voin vaikuttaa?

Tämä ei olisi mahdollista ilman hyvää, eri puolilla Suomea, toimivaa verkostoa. Etäisyys verkoston henkilöiden välillä on lyhentynyt nykyaikaisten viestintämahdollisuuksien kautta, joihin meillä itsekullakin on etuoikeus. Toki etäisyyttä lyhentää myös se, että luottamus verkoston toimijoiden kanssa on syntynyt oikeista kohtaamisista.

Mitä jos tämä toistettaisiin niissä vähintäänkin kymmenissä laskettavissa paikkakunnissa ympäri Suomea ja veisimme todellisen tutkintoon johtavan koulutusmahdollisuuden sinne missä halukkaat opiskelijat ovat?

Mielestäni tämä olisi parempi vaihtoehto kuin järjestää julkisin varoin "uravalmennusta", CV -kursseja tai muita työllisyyttä ihan hirveästi edistäviä toimenpiteitä.

Ei kommentteja: